In English

ISOMMAT PALLOT TENNIKSEEN- EPÄONNISTUNUT RATKAISU

 

Alkaneen 2000-luvun ajan on ollut vahvasti esillä, että ainakin ammattilaistenniksessä siirryttäisiin erilaisilla kenttämateriaaleilla pelattaessa myös erilaisiin palloihin. Tämän takana on ajattelu, että peli olisi enemmän sama urheilulaji, kun pallojen ominaisuuksia jonkin verran muuttelemalla saataisiin pelin ja ottelujen luonne enemmän samantyyppisiksi hyvinkin erilaisilla pintamateriaaleilla pelattaessa. Tämän katsottaisiin merkitsevän myös sitä, että pelaajat eivät siinä määrin kuin nykyisin välttämättä erikoistuisi eri kenttätyypeille, vaan ainakin periaatteessa kaikki voisivat menestyä (melkein) yhtä hyvin tai huonosti eri alustoilla. Nopeilla kentillä pelattaisiin hitaimmilla palloilla kuin nykyisin ja hitailla kentillä nopeammilla, nykyisen perustennispallon jäädessä siten puolinopeitten tai puolihitaitten kenttien pelivälineeksi. Ajatus vaikuttaa selkeältä ja loogiselta, mutta ovatko idean kehittelijät sittenkään vaivautuneet ajattelemaan sitä loppuun asti? Tuskinpa.

Koska tenniksen vuotuinen ykköstapahtuma pelataan ruoholla eli juuri sillä kaikkein nopeimmalla alustalla on - ainakin toistaiseksi - keskitytty yo. kehittelyssä vain siihen, kuinka palloja pitäisi muuttaa, että peli nopeilla kentillä sopivasti hidastuisi. Näin on kokonaisuus jäänyt miettimättä, mutta myöskään esitetyn ratkaisumallin, joka on 6 % halkaisijaltaan isommat pallot, seurannaisvaikutuksia ei liene liiemmälti mietitty. Julkisuudessa on näkynyt joitain teoreettisen tuntuisia mittaustietoja ilmanvastuksen lisääntymisen ja pallon pomppaamisen hidastumisen vaikutuksesta syöttötilanteessa vastaanottajan reaktioajan kasvuun, sekä joillakin koehenkilöillä on saatu pisteen voittamiseen keskimäärin tarvittavien lyöntien määrään lievää kasvua tavallaan laboratorio-oloissa. Siinä kaikki. Edes noiden tietojen valossa ei ole ollenkaan varmaa, että se varsinainen ongelma erityisesti nopeilla kentillä (Syötön pitämisen liiallinen helppous, jonka seurauksena pelatut pisteet ovat lyhyitä ja yksipuolisen ikävää seurattavaa viime kädessä koko lajin kustantavalle yleisölle.) välttämättä paljoakaan korjaantuu.

Seuraamuksia

Oletetaan kuitenkin tässä, että mm. ilmanvastuksen lisääntymisen ansiosta vastaanottajalla on "riittävästi" enemmän aikaa päästä palloon käsiksi kuin nykyisin. Kaikki tennisturnaukset ruoholla ovat luonnollisesti ulkona. Ulkotenniksen pahin haitta ja ajoittain todellinen riesa on sade. Lisääntynyt pallojen vauhtia jarruttava ilmanvastus merkitsee samalla pallojen tuuliherkkyyden kasvua. Nykyisten sadetaukojen lisäksi katsoja saisi myös tuulitauot. Tietenkään näin ei tapahtuisi siinä määrin kuin esim. mäkihypyssä, mutta tenniksen ystävälle jokainen kerta olisi liikaa, kun suorassa lähetyksessä selostaja aloittaisi: "Näkymä täällä Wimbledonissa on lohduton; liput hulmuavat aivan vaakasuuntaisina, tuulta on aivan liikaa ja sekin vielä puuskittaista eikä pelien alkamisesta ole mitään tietoa..." Esimerkki voi olla liioitteleva, mutta sen tarkoitus on osoittaa, että lisääntyvällä ilmanvastuksella on kääntöpuolensa. Toisaalta voi olla niinkin, että tuulihaitta ei käytännössä lisäänny tuon pienen ilmanvastuksen lisääntymisen myötä, mutta eipä tuolla minimaalisella vastaanottajan reaktioajan kasvullakaan ole mitään käytännön merkitystä.

Isompien pallojen haittapuolena voidaan pitää myös kierrelyöntien merkityksen kasvua. Syöttötilanteessa jo yksin tämä saattaa viedä vastaanottajalta sen hänelle tarkoitetun hyödyn. Toisaalta kyllä halutun, voimakkaan kierteen saaminen palloon tulee vaikeammaksi. Tämän johdosta siirtyminen ylisuuriin mailakehyksiin on ilmeistä. Myös linjariidat varmasti lisääntyvät jonkin verran. Tietysti asiaa voidaan pitää mitättömänä, koska tuomarihan asiat päättää, mutta tenniksen herrasmieshenkeen julkinen kinastelu sopii kovin huonosti. Erilaisten käsivammojen lisääntyminenkin on mahdollista, jos ei muusta syystä niin ainakin siksi, koska tuolloin on ns. varmoissakin paikoissa käytettävä enemmän voimaa kuin nykyisin halutun tuloksen varmistamiseksi. Vähäisin isompien pallojen haitta lienee verkko-osumien mukanaan tuoma sattumanvaraisuuden lisääntyminen. Pelin rytmikin hidastuu verkkosyöttömäärän kasvaessa joka tapauksessa melkoisesti.

Huomionarvoista

Etäisyyksien arviointia varten ihmisellä on stereonäkökyky. Tämä ei kuitenkaan ole yhtä vahvasti kehittynyt kaikilla ihmisillä, vaikka tässä ei edes ajateltaisi niitä, joilla toinen silmä muutenkin on heikkonäköisempi. Ne, joilla tämä kyky on heikompi, pystyvät tavallisissa tilanteissa kuitenkin korvaamaan tätä puutettaan enemmän tai vähemmän kokemuksellaan: Lanka menee neulansilmään ja tennismaila osuu palloon. Oleellistahan tässä on se, että mittasuhteet ovat tulleet niin tutuiksi, että etäisyyden arviointikin sujuu, vaikka ei tietenkään koskaan niin hyvin kuin todella hyvän stereonäkökyvyn omaavilla. Koska suuremmat tennispallot olisivat käytössä vain osan vuotta, saattaisi tämä pallojen vaihtuminen olla osalle pelaajista sen verran ylivoimainen rasite, että he mieluummin jättävät sen osan kautta väliin. Näin pelaajien erikoistuminen eri kenttäpinnoitteille saattaisi pikemminkin vahvistua nykyisestään, ja tavoitehan oli päinvastainen. Edellä jo mainittiin, että isompien pallojen paremmat kierreominaisuudet johtavat maksimikokoisten mailakehysten runsastumiseen. Myös on odotettavissa hyvin nopea siirtyminen maksimipituisiin (ns. longbody) mailoihin. Valtaosa nykyisistä huipuista käyttää 27 tuuman pituisia mailoja. He ovat ensisijaisesti vain tottuneet niihin, eikä heillä ole ollut varsinaista tarvetta opetella pelaamaan sääntöjen sallimilla 29 tuuman mailoilla.

Jos isommat pallot uhkaavat muuttua todellisuudeksi esim. Wimbledonissa, niin ainakin syöttöönsä voimakkaasti pelinsä perustavat pelurit harmiteltuaan aikansa isojen pallojen mukanaan tuomaa huonojen osumien määrää (Ym. kokemusperäinen etäisyyden arviointi ei toimi; osumat pyrkivät liiaksi mailan kärkeen.) päättävät siirtyä näihin ylipitkiin mailoihin. Kenttäpeliähän heidän pelissään on sen verran vähän erityisesti nopeilla alustoilla, että riski sen selvästä huononemisestakin kannattaa ottaa. Kuinka käykään? Ylipitkillä mailoilla ja isoilla palloilla he tuntevat kenttäpelinsäkin luistavan paljon paremmin kuin tutuilla nykymailoilla mutta oudoilla isoilla palloilla. Itse asiassa peli tuntuu varsin samalta kuin nyt tavallisilla mailoilla ja tavallisilla palloilla. Selitys on yksinkertainen: Pelattaessa näillä 6 % suuremmilla palloilla 6 % kauempaa pallo näyttää/tuntuu varsin samalta kuin nykyisessäkin pelaamisessa. Tässä yhteydessä riittävän tarkkana arviona voidaan pitää sitä, että pelaajan silmän ja pallon välinen etäisyys on metrin luokkaa osumahetkellä. Tuon "tarvittavan" 6 %:n lisän pelaaja saa juuri näillä 2 tuumaa pitemmillä mailoilla. Tietysti tilanne ei ole täsmälleen sama kuin nyt. Eihän maan vetovoimakaan lisäänny 6 %, mutta lyhenevien mailanheilahdusten ja kevenevien mailojen aikana mitään varsinaista ajoitusongelmaa ei tässä ole. Tietysti myös muutkin kuin yllä olevan esimerkin mukaiset pelaajat huomaavat nopeasti, että he - ja varsinkin he - tarvitsevat ainakin syöttöönsä lisää ulottuvuutta (Em. noin metrin katsomisetäisyys koskee siis myös syöttöä.) eikä heidän vahvuusalueensakaan liiemmälti kärsi muutoksesta. Sopeutuminenkaan ei voi olla heille sen vaikeampaa.

Tennisvuoden aikana kilpailujen sitten siirtyessä niiltä nopeimmilta kentiltä hitaampiin ja käytettävien pallojen palatessa normaalimittoihinsa ei liene todennäköistä, että pelaajat palaisivat sankoin joukoin lyhyempiin mailoihinsa. Osumat kyllä pyrkisivät nyt liian lähelle, mutta suurten mailankehysten aikaan se ei ole läheskään saman tason ongelma kuin toisin päin. Niinpä tenniskauden kiertyessä erääseen huippukohtaansa, Ranskan avoimiin, pelaajilla olisikin syöttäessään nykyistä suuremmat syöttökulmat käytettävissään ja vastaanottajan asema sen takia nykyistä huonompi. Lisäksihän pallouudistukseen vielä kuului, että kaikkein hitaimmilla kentillä (=massa) käytettäisiin nykyistä nopeampia palloja. On varsin ilmeistä, että kuvattu kehitys tapahtuisi huomattavan nopeasti edellä kerrotun kaltaisesti. Siinähän ei tarvittaisi samanlaista uuden vallitsevan pelaajatyypin kasvamista kuin 1980-luvun alkupuoliskon mailavallankumouksen yhteydessä tapahtui.

Lopuksi

Modernin tekniikan tehtyä mahdolliseksi sellaisten tennismailojen kehittelyn, joilla lyöntien voima pystyttiin aivan uudella tavalla yhdistämään niiden tarkkuuteen samalla kun pelaajatkin kehittyivät yhä urheilullisempaan suuntaan, alkoi nykyinen keskustelu siitä, kuinka peliä pitäisi hidastaa ("to slow down the game"). Tässä yhteydessä on jäänyt valitettavan vähälle huomiolla se, mitä oikein halutaan hidastaa. Missään ei ole kuitenkaan valitettu sitä, että esim. pelin yleisöystävällisyyden kannalta jotkut lyövät perus- tai lentolyöntinsä niin kovaa, että vastustajan on niihin liian vaikea ehtiä, tai että yleisö ei pystyisi katsomaan nopeasti kiitävää palloa. Tämähän ei voi olla ongelma yhtä vähän kuin 100 m:n juoksijoiden kehittyminen yhä nopeammiksi. Suurempien pallojen myötä saattaisi tenniksestä kadota kokonaan komeat lyönnit takakentältä ja ylipäätään vastustajan painostaminen vaikeuksiin sieltä käsin. Tämä johtaisi lisääntyvään haluun/tarpeeseen ratkaista piste heti alkuunsa ja pallorallejahan tässä oli tarkoitus lisätä! Tämä muuten koskee myös entistä hitaampien kenttämateriaalien käyttöä ratkaisumallina. Kuitenkin itse perusongelman, syötön liiallisen merkityksen, kannalta "uudistuksen" kokonaisvaikutus saattaa siis hyvinkin olla jopa päinvastainen kuin mihin pyrittiin. Tenniksen ystävä joutuu sittenkin odottamaan enemmän tai vähemmän hämmentyneenä seuraavaa "suurinta tennisinnovaatiota sen jälkeen kun keksittiin, että lyhyilläkin housuilla voi pelata". Heureka! Julkistettakoon se jo tässä. Verkkoa on nostettava ja arvatkaapa, kuinka paljon? No, tietysti 2 tuumaa eli 6 %. Mutta "Verkon nosto - epäonnistunut ratkaisu" olisikin sitten eri juttunsa.

 

Lähetä palautetta


Markus Kaila & Antti Karttinen
Tampere