Aina tuolta 1980-luvulta asti on mietitty keinoja, joilla nykytenniksessä syötön dominoivaa merkitystä voitaisiin vähentää; vain yksi pallo syötössä, pehmeämmät/isommat pallot ja syöttöraja esim. metrin verran kentän takaviivan takana ovat varmaan useimmin esitettyja mahdollisuuksia. Ilmeisesti eniten on viime aikoina ollut esillä tuo vain yhden pallon salliminen syötössä. Sen selvästi huonoin puoli on siinä, että ainakin amatööritasolla se tekee pelin liian stressaavaksi, ja sellaista ratkaisua pitäisi aina pyrkiä välttämään, jossa huipuilla ja harrastajilla olisi eri säännöt. Kaksi muuta yllä esitettyä ovat varsin keinotekoisen tuntuisia.

Varsinkin viime vuosina on toinenkin epäkohta ruvennut herättämään huomiota. Siitä ei oikeastaan ole paljoakaan puhuttu eikä sitä epäkohtana oikein ole kehdattu pitääkään. Se on vasenkätisten kohtuuton hyöty "poikkeavuudestaan". Ehkä on katsottu, että se on jonkinlainen tennikseen liittyvä luonnonlaki, jolle nyt kertakaikkiaan ei voi mitään. Niinpä maailman kärkipelaajista jo peräti joka neljäs tai viides on vasuri. Kuitenkin normaalisti vasenkätisiä arvellaan olevan vain 5 % väestöstä. Kiistattoman edunhan vasenkätiset saavat siitä, että geimin ratkaisevaa pistettä saadaan yrittää yli 75-prosenttisella varmuudella kakkosruutuun. Tavallaan vasenkätisille kuuluva normaalietu heillä on jo siinä, että varsinaisessa kenttäpelissäkin heidän kierteensä ovat vieraampia ja siis vaikeampia oikeakätisille kuin päinvastoin.

Sääntömuutos

Syöttöruutujen keskilinja keskimerkkeineen poistetaan kokonaan. Syöttöruutujen yhdessä muodostama alue jaetaan kolmeen yhtäsuureen osaan eikä kahteen kuten nykysäännöillä. Näitä erottavien kahden "kolmannesviivan" jatkeelle takaviivalle merkitään vastaavat "kolmannesmerkit". Yksittäinen syöttö tapahtuu käytännössä aivan sanoin kuin nykyisinkin, mutta syöttäjä seisoisi kolmannesmerkkien välissä ja syöttöruutu olisi suoraan verkon vastapuolella oleva keskimmäinen kolmannes. Mitään ykkös- ja kakkosruutuja ei siis kaksinpelissä olisi, vaan syöttöruutu olisi siis koko ajan syöttäjää vastapäätä oleva, nyt kolmanneksella kaventunut syöttöalue. Syöttäjä saisi luonnollisesti vapaasti valita syöttöpaikkansa näiden kolmannesmerkkien välistä.

Nelinpelisovellutus olisi edellisen kanssa analogisesti sellainen, että syöttäjä syöttää aina jommaltakummalta reunimmmaiselta takarajan kohdalta, mutta ei tässäkään ristiin, vaan syöttäjästä katsottuna samanpuoleiseen syöttöalueen kolmannekseen. On makuasia, tapahtuuko ensimmäinen syöttö kentän vasemmassa osassa vai oikeassa osassa. Länsimaisesti ajatellen loogista on, että ensimmäinen syöttö tapahtuu syöttäjästä katsottuna vasemmalla, toinen oikealla jne. Samoin nelinpeliä harrastamattomana en ota kantaa, saisiko sittenkin käytävän kohdalta syöttää. Syöttötilanteessa toisen reunan pelaajat saattavat vaikuttaa tässä (hetken) hiukan ulkopuolisilta kenttätapahtumiin nähden, ja varmaan joitain muutoksia tulisi taktisiin kuvioihin, mutta nehän saattaisivat olla jopa kimurantimpia kuin nykyisin. Joka tapauksessa syötön murto on nykyisin nelinpelissä vielä vaikeampaa päivystävän verkkomiehen takia kuin kaksinpelissä ja tähän tulisi helpotusta.

jaardeina / metreinä

Huomionarvoista

Piste siis aloitetaan kaksinpelissä yleensä paljon keskemmältä kuin nykyisin, ja syöttöruutu on kolmanneksen kapeampi. Näistä seuraa luonnollisesti se, että läpisyötöt tulevat ainakin puolta harvinaisemmiksi, ja syöttö siis muutenkin vaikeutuu. Tämä syötön vaikeutuminen ei kuitenkaan ainakaan kokonaan siirry vastaanottajalle palautuseduksi, mikä on erittäin huomionarvoinen seikka. Koska pallo on palautettava paljon useammin kuin nykyisin kentän keskisestä osasta pituussuntaan katsottuna eikä koskaan yhtä sivusta kuin nyt enimmillään, niin palautuskulman pieneneminen vähentää vastaanottajan sääntömuutoksesta saamaa etua. Jos palauttaja ei saa syöttäjän menettämää etua kokonaan, niin kuka tai mikä sen lopun saa? Sen saa parempi kenttäpelaaja ja sitä myöten siis me, yleisönä ja myös tenniksen harrastajina monipuolisempana ja vauhdikkaampana tennisotteluna.

Nykysäännöillä tennistä pelataan erityisesti huipputasolla hiukan omituisen oloisesti myös kenttäpelivaiheessa (se vähä mitä sitä siis nykyään on). Takakentällä ollaan kulmissa ja palloa lyödään kulmasta kulmaan. Tämä on turvallisinta; onhan kenttä diagonaalisesti jopa leveämpi kuin kentän suuntaan pelatessa ja tietenkin myös takaisin lyöminen on riskittömämpää kuin kääntää lyönti linjan suuntaiseksi. Se joka tämän tekee ensin ottaa riskin a) lyönnin totaaliepäonnistumisesta ja b) siitä, että kohta voi olla melkomoinen kiire toiseen nurkkaan, ja vastustaja voikin sittenkin lyödä helpohkosti suoraan takaisin linjan suuntaan aloitteen tekijän selän taakse. Se että kenttäpeli niin usein vakiintuu tuohon kulmapelimuottiin, johtuu sekin ilmiselvästi ainakin suureksi osaksi tästä nykyisestä diagonaalisesti suunnatusta syötöstä. Tekemällä edellä esitetty sääntömuutos tähänkin seikkaan tulee parannus. Varmaan silloinkin pelataan paljon kulmasta kulmaan, eikä siinä sinänsä tietenkään mitään pahaa, mutta tällöin siihen on hakeuduttu tai jouduttu jomman kumman aloitteesta eikä sitä ole tavallaan "määrätty" lähtötilanteeksi kuten siis nykysäännöilla käy.

Aivan selvää on myös se, että kaksinpelin yhteen ruutuun syöttäminen tekee tenniksen ulkopuolisellekin pelin seuraamisen helpommaksi; kynnys omaan kokeiluun madaltuu, eikä välttämättä 137 cm:llä (=1,5 jaardia) kaventuneeseen syöttöruutuun ole edes aloittelijan vaikeampi osua kuin nykyiseen. Onhan vastaavasti helpompi tähdätä kentän keskilinjan suuntaisesti eikä tarvitse harjoitellakaan kuin yhteen ruutuun.

Kehitys tenniksen huipputasolla on nyt johtanut siihen, että vastaanottajankin on täytynyt yrittää keksiä syötön kaltainen ase. Vastaanottajasta onkin tullut palauttaja, joka ei ensisijaisesti yritä saada palloa takaisin, vaan yrittää riskillä suoraa pistettä, jos suinkin pääsee palloon käsiksi. Tämä taas vie edelleen siihen, että syöttäjänkin on riskeerattava enemmän, ja niin hän tekee mieluummin kaksoisvirheen kuin pistää pallon varmasti peliin. Nykyvälineitten myötä tullut viistosyötön järjetön teho on tämän kierteen aiheuttanut. Nykyisin tennis on niin nopeaa, että jos vastaanottaja/palauttaja jotenkin pääsee viistosyöttöön käsiksi, on hänen ainoa mahdollisuutensa lyödä suora piste, koska joutuu silloin lyömään kentän ulkopuolelta kaukaa. Sääntömuutosehdotuksen ydin keskiruutuineen onkin juuri viistosyötön tehon huomattava vähentäminen ja samalla vasenkätisten ansioton etukin poistuu.

Ei myöskään ole luultavaa, että se samaan ruutuun syöttäminen koko ajan tekisi pelin jotenkin tylsemmäksi seurata. Päinvastoin, tuskin syöttövuorossa oleva antaisi vastaanottajalle sitä etua, että löisi samoilta jalansijoilta samaan paikkaan kaikki syöttönsä. Hän saattaisi jopa nykyistä paljon monipuolisemmin käyttää syöttöaluettaan, mikä vastaanottajan olisi otettava huomioon. Enää ei katsojan tarvitsisi myöskään katsella tämän verkkaista siirtymistä valmiusasemiin vuorotellen ykkös- ja kakkosruutujen taakse. Tämä tietysti vähentäisi kuolleita kohtia pelin kulussa, ja rytmi kaiken kaikkiaan nopeutuisi. Tämä pätee myös harrastajatasolla. Pelatun pisteen jälkeen voidaan tai joudutaan aloittamaan seuraava pallo keskimäärin nopeammin kuin nykyisin juuri siksi, että valmiusasemiin siirtymisiin kuluva aika vähenee yllättävässä määrin. Tavalliseen tunnin harjoituspeliin mahtuu näin enemmän itse tennistä ja sen kyllä huomaa viimeistään tunnin jälkeen.

Mainitsemisen arvoista lienee sekin, että myös loukkaantumiset (nilkka, polvi, selkä) saattavat vähetä, kun pistettä aloitettaessa kahden (kolmen) ensimmäisen lyönnin mahdollisia lyöntikulmia pienennetään. Myös jatkuva kiista siitä oikeasta kentän pintamateriaalista ainakin vähenee, koska joka tapauksessa sekä nopeisiin syöttöihin että vastaaviin palautuksiin ehtii paremmin kuin nykyisin. Sääntömuutos myös varmaan lisäisi mahdollisuuksia ns. tennispersoonallisuuksien syntyyn, koska esim. sitkeille Jimmy Connorsin tapaisille peräänantamattomille taistelijoillekin tulisi taas mahdollisuuksia.

Sääntöuudistuksesta jotkut kärsisivätkin: tietysti ne huippupelaajat, joiden peli perustuu lähinnä syöttöön ja näistä eritoten kakkosruutuun sen viistomman viistosyöttönsä syöttävät vasenkätiset. Heidän lienee syytä monipuolistaa peliään, muuten palkkiorahat pienenevät. Mutta kaikista uudistuksistahan joku kärsii.

Lopuksi

Tämä yksinkertainen ja looginen sääntömuutos on myös varsin helppo toteuttaa nykykentillä. Virallisia nykykentän ja uuden kentän mittojakaan ei tarvitse muistaa. Riittää, kun jakaa syöttöalueen takalinjan kolmeen yhtä pitkään osaan (2,74 m eli tasan 3 jaardia anglomittoina) ja maalaa kaksi nykyisen keskiviivan suuntaista viivaa. Murrosvaiheessa se ei ketään haittaa, vaikka vanha keskiviiva vielä jäisikin paikalleen kahden "kolmannesviivan" väliin keskelle keskiruutua. Sitä voisi käyttää vaikka tähtäämiseen, ja tavalliset kaveruspelit saisivat tapahtua tietysti kummalla tavalla vaan, mutta kilpapelit olisi mahdollisimman pian pelattava edelle esitetyllä tavalla. On ymmärrettävää, että näin suuren kansainvälisen lajin sääntöjä ei muuteta ilman perinpohjaista harkintaa kokeiluineen, mutta tämän sääntömuutoksen jälkeen niihin ei sitten sataan vuoteen tarvitsekaan koskea.

Kun asiaa hiukan ja ennakkoluulottomasti ajattelee, rupeaa jopa ihmettelemään, miksi siellä tenniksen aamuhämärissä tähän vuorottelevaan ristiin syöttämiseen mentiinkään. Sehän tuntuu selvästi keinotekoiselta. Ehkä yksinkertaisesti vain haluttiin kuluttaa nurmea tasaisesti molemmilta puolilta!

 

Lähetä palautetta